perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kahvilla LähiTapiolan piikkiin

Kesäkuu 2017. Silloin oli ensimmäinen kerta kun saan sijoitusaiheista puhelinmarkkinointia. LähiTapiolasta, jonka vakuutusasiakas olen, soittivat ja pyytelivät käymään keskustelemassa. Keskustella piti niin säästämisestä, sijoittamisesta kuin myös vakuutusmaksujeni hinnoista.

Meikäläisellä on näköjään aika loistavaa tuuria mitä tulee puhelinmarkkinointisoittoihin. LähiTapiolan ensimmäinen soitto tuli kun olin töissä suht meluisalla työmaalla. Sovittiin että seuraavana päivänä soittavat uudestaan kun kuulen jopa puhelusta jotain. Tietenkin silloin kun odotat sovittua soittoa, puhelin ei luonnollisesti soi. Sama homma kävi Nordealla. Laitoin heille joskus keväällä yhteydenottopyynnön, johon laitoin selvästi minulle sopivat yhteydenottoajat. Kaipaamani soitto tuleekin lopulta niiden aikojen ulkopuolelta. Noh, kuitenkin lopulta LähiTapiolastakin saivat soitettua minulle asti, ja näin sovittiin tapaaminen.

Matka kohti tapaamista alkoi eräänlaisella esitietolomakkeella. Siinä kyseltiin varallisuuteni määrää, mihin olen sijoittanut, kuinka kokenut olen sijoittamisessa ja mitkä asiat minua askarruttavat. Lomakkeen päätteeksi tuli sitten pieni läjä linkkejä mihin tutustua. Linkkien sisällöstä lisää tuonnempana.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Onko politiikkaan sotkeutuminen riskinottoa?

Nuorempana haaveilin kansanedustajan "ammatista". En kyllä enää ymmärrä miksi. Kansanedustajahan ei ole ammatti, vaan luottamustehtävä, siksi heittomerkit sanan ympärillä. Nuorempana kuvittelin ilmeisesti että siinä olisi helppo, hyvin palkattu tehtävä, jossa voisi jotain saada aikaankin. Noh, nyt vanhempana en pidä kansanedustajan roolia helppona, hyvin palkattuna tai edes tehtävänä jossa jotain saisi aikaan. Ryhmäkuri estää sinua kuitenkin tekemästä täysin omia päätöksiä. Se oli sitä aikaa ennen sosiaalista mediaa, nykyään saan jo tarpeekseni politiikasta kun lukee Facebookista joidenkin ihmisten mielipiteitä. Vanha sanonta pitää tässäkin paikkansa: tyhjät tynnyrit kumisevat eniten.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Takki ympäri kuudessa päivässä - Arvopaperin uutisointi Tokmannista

Pirun vuorotyöt! Sisäinen kelloni on taas aivan sekaisin. Kello 5 aamulla vapaapäivänä minä olen jo pirteänä ylhäällä. Olipahan hyvää aikaa tutustua sijoitusmaailman nettilehtien kirjoituksiin.

Arvopaperi takasi tällä kertaa jutut joista teki mieleni kirjoittaa pari riviä. Silmiini osui kaksi uutista Tokmannista lyhyen ajan sisällä, ja juttujen sisältö oli täysin päinvastaista. Takki oli siis ehtinyt kääntyä ympäri kuudessa päivässä.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kohti omistusasuntoa, osa I - ensiaskeleeni oman asunnon hankintaan

"Viiden vuoden päästä salkkuuni kuuluu toivottavasti omistusasunto (vuokrabisnes kiinnostaa) sekä koulutuksestani johtuen, vai siitä huolimatta, mahdollisesti metsätila. Aika näyttää miten käy."

Näin olin kirjoittanut viime kesänä Shareville-profiilini kuvaukseeni. Tulevaisuuden näkymieni ensimmäinen osa näyttäisi toteutuvan jo vuotta myöhemmin. Tämä kaikki kävi äkkiä, vielä jouluna tuskin olisin uskonut asuvani omassa asunnossa. Tai ainakaan siinä asunnosta, josta olen nyt kauppoja tekemässä. Mutta elämä yllättää, joten kerrataanpa tapahtuneita. 


lauantai 10. kesäkuuta 2017

Muutto pienellä budjetilla - onko se edes mahdollista?

Muutin huhtikuun alussa. Muuton tekemisessä meni lähes kuukausi, ja tuntuu että vieläkään ei ole kaikki tässä kämpässä valmista. Onneksi muuton tekemisen ajalle osui pääsiäisen pyhät, sain siis kaksi ylimääräistä vapaapäivää kantaa tavaroita.

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Viisi vuotta ensimmäisen askeleen ottamisesta - miten minusta tuli osakesäästäjä?

Huomenna raikaa kouluissa ympäri Suomen jälleen Suvivirsi. Vai soiko? Saako sitä enää edes soittaa? Tähän en tiedä vastausta, sillä en ole pariin vuoteen lakkiaisissa ollut. Itse asiassa tänään tuleekin sitten päivälleen viisi vuotta siitä, kun itse pääsin painamaan valkolakkia omalle päälaelleni. Kylläpä aika rientää nopeasti!

Mandatumilla oli painijan puheet ja laulajan lihakset

Alkuvuoden pahin pettymys piensijoittajien keskuudessa taidettiin kokea tänään, kun finanssitoimija Mandatum kertoili tulevaisuuden suunnite...