lauantai 28. lokakuuta 2017

Miksi rahasta puhuminen on vaikeaa?

Suomalaiset ja rahasta puhuminen. Tunnetusti suomalaiset ovat huonoja puhumaan, mutta erityisen huonoja me olemme puhumaan rahasta. Kauppalehti kirjoitti syyskuussa S-pankin teettämästä tutkimuksesta, jossa käsiteltiin miten suomalaiset puhuvat omista raha-asioistaan. Tulokset olivat mielestäni aika odotetun kaltaiset. Eläkeikäisistä jopa 40 % ei suostu puhumaan raha-asioistaan, kun taas nuorisosta vain 18 % ei halua avata suutaan. Tutkimuksen mukaan miehet puhuvat selvästi naisia paremmin rahasta.

Tutkimuksen ikäjakaumassa on ihan mielestäni ihan selityksensä. Ensinnäkin sukupolvet ovat syntyneet melko erilaisiin maihin, vaikka sama Suomi onkin ollut kyseessä. Eläkeläiset ovat syntyneet joskus sotien jälkeen. Aikaan jolloin Suomea uudelleen rakennettiin. Osa oli menettänyt sodassa kotinsa, osa raajansa, osa läheisensä. Kaikesta oli pulaa, ja esimerkiksi kahvikin oli kortilla vielä vuonna 1954, lähes kymmenen vuotta sodan jälkeen. Silloin ei ymmärrettävästi ehkä se raha ollut mikään ensisijainen puheenaihe. Tuloerot saattoivat olla suuret, siinä missä osa selvisi sodasta vain henkisin vaurioin, niin toiset saattoivat lähteä Karjalasta sellaisella vauhdilla että jopa grammari jäi soimaan tupaan. Niin ja koko muu omaisuus siinä mukana.

Nuoret voivat puhua rahasta helposti, koska aika on nyt toisenlainen. Kansainvälinen nykynuoriso puhuu ehkä avoimemmin kuin aikaisemmat sukupolvet. Lisäksi avointa keskustelua rahasta puoltaa toinenkin asia, mikä on kenties helpompaa nuorisolla kuin vanhalla polvella. Nimittäin kertynyttä omaisuutta on nuorilla selvästi vähemmän, kuin työuransa jo suorittaneilla. Tuloerot ja omaisuuserot ovat nuorilla pienempiä, joten puhuminenkin on helpompaa. Eläkeikäisillä voi olla suorastaan valtavat erot miten työuralta tarttui markkoja talteen, ja siksi keskusteleminen voi olla aika vaikeaa.



Uusi Tuntematon Sotilas on nyt leffateattereissa. 

No entäs minä?

Minä olen ollut aika vaisu puhumaan raha-asioistani, etenkin nyt aikuisiällä. Siinä mielessä eroan valtavirrasta, enkä osu keskiverron nuoren miehen muottiin.

Miksen sitten halua puhua rahasta? Minä koen että siinä on enemmän hävittävää kuin voitettavaa.

Kuten tämä blogikin sen todistaa, mietin todella paljon omia raha-asioitani jatkuvasti. Oman talouden ylläpito on läsnä ajatuksissa päivittäin. Olen ollut aina tarkka omista rahoistani ja niiden käytöstä. Tarkkuudesta johtuen sitä rahaa sitten jääkin suht hyvin säästöön, vaikka tuloni eivät järin huimat olekaan.

Omat kaverini eivät ole koskaan olleet oikeastaan kiinnostuneita rahasta, saati sitten sijoittamisesta. Aloittaessani harrastukset koitin kannustaa kavereitani mukaan, mutta turhaan. Puhun toki vieläkin sijoittamisistani satunnaisesti, mutten tee sitä enää summilla. Salkkuni on usean vuoden harrastuksen myötä alkanut kasvamaan ikäisekseni melko hyvään kokoluokkaan. En koe tarvetta brassailla kertyneellä mammonallani. Alussa saatoin ehkä hieman "keulia" omistuksillani, mutta sekin loppui jo vuosia sitten. Se loppui jo aikana jolloin salkkuni koko oli hädin tuskin kymppitonnia.

Miksi sitten lopetin puhumisen? Olen joskus puhunut kavereideni rahatilanteista täällä blogin puolella. Läheisissä kavereissani on myös sellaisia ihmisiä, joiden rahatilanne on jotain surkean ja katastrofaalisen väliltä. Näillä kavereilla omilta vanhemmiltaan ei olla saatu mitään muuta kuin se kuuluisa 10 metriä etumatkaa. Minulla itselläni taas on malli fiksuun rahankäyttöön tullut verenperintönä vanhemmiltani. Meillä kotona oli aivan itsestäänselvyys että omista tuloistaan kuuluu säästää. Minä muistan myös omasta lapsuudestani miten minua kiellettiin tuhlaamasta kaikkia säästöjäni johonkin turhaan brändi-leluun, tyyliin parin kympin Beyblade-hyrrät. Silloin muksuna kiellot harmittivat, mutta jo seuraavana kesänä harmitus oli unohtunut kun Beyblade ei pyörinyt telkkarissa eikä kukaan enää leikkinyt niillä hyrrillä.

Voin myöntää sen, että olen ollut todella onnellisessa asemassa, ettei meillä kotona ole ollut ikinä rahahuolia. Ikinä ei tullut mieleenkään että joihinkin koulukirjoihin tai YO-tutkintomaksuihin ei olisi varaa. Ruokaa oli aina jääkaapissa, ja juustoa sai syödä niin monta siivua kuin kehtasi.

Tästä taustastani tuntuu välillä jopa olevan haittaakin joissakin tapauksissa. Joskus on tullut riideltyä ihmisten kanssa raha-asioissa. Kun kaverilla on raha-asiat levällään ja koitan itse antaa joitain näkemyksiäni, ne kaikuvat kuuroille korville koska vedotaan siihen miten "helppo sun päteä ku oot tommosesta pappa betalar-perheestä". Kieltämättä tuollaiset kommentit ärsyttävät, kun tarkoituksesi on kuitenkin vain auttaa. Näissäkin tapauksissa kun rahavaikeudet ovat olleet tasoa osamaksulla ostettu viihde-elektroniikka, tai paljon kuluttava premiumauto. Aika usein tuntuu siltä, että säästöni ovat muiden mielestä vain vanhempieni maksamaa, eikä muut näe sitä miten omilla valinnoillani olen asiaan suurimmilta osin vaikuttanut.

Vähän samaan sarjan ihmisiin olen törmännyt työelämässä. Työskentelen aika isolla työpaikalla jossa työkavereita on useita, ja kaikenlaisia tapauksia mahtuu isoon porukkaan. Jopa työntekijä-osastoltakin löytyy joitakin sen luokan piensijoittajia, että heidän nimensä julkistetaan 1.11. maakunnan suurituloisimpien joukossa. Nämäkin tapaukset ovat usein sellaisia, että työkavereiden ulkonäöstä ei ikinä uskoisi kymmenien tai jopa satojen tuhansien vuotuisia pääomatuloja.

Ehkä nimenomaan tuo tehdastyö on aika oleellisessa roolissa näissä kommenteissa, mutta melkoista kyräilyä nämä varakkaammat työntekijät saavat työkavereiltaan selkänsä takana. Ihmetellään miksi auto on niin halpa suhteessa tuloihin. Tai naljaillaan siitä että kun varakas työkaveri tuo yhtä paljon kahvipaketteja työpaikalle kuin normaali "varaton" työntekijä. "Eikö se varakas voisi tuoda suhteessa enemmän kahvia kuin muut, koska sillä olis siihen helposti varaa?" Napinaa saa myös aikaan se, mikäli nämä varakkaat työntekijät jäävät ylitöihin. "Miks se jää taas ylitöihin, eikö sillä ole jo tarpeeksi omaisuutta?" Erityisesti nämä kommentit ärsyttävät minua silloin, kun kukaan muu ei ole niihin ylitöihin suostunut jäämään.


"Hevosissa perskärpäset on ennen ollut, rupeeko ne jo ihmiseen tulemaan?"


Mollbergin Tuntematon Sotilas (1985). Risto Salmi ja Kari Väänänen.

Löydän vielä toisenkin syyn, miksei rahasta mielestäni kannata puhua. Sen meille yllä kertoo Tuntemattomasta sotilaasta sotamies Korpela.

Varakkaat ihmiset keräävät usein ympärilleen perskärpäsiä. Minäkin sain niistä osani joskus 18-vuotiaana, vaikka mitenkään varakas en tuolloin ollut. Ihan vain oma auton omistaminen riitti. Joskus lukion ja armeijan aikoina puhelin soi hyvinkin aktiivisesti, kun oltiin vailla kyytiä baariin tai pilkun aikaan baarista kotiin. Silloin olin ehkä turhankin sinisilmäinen, ja tuli turhan usein oltua se porukan kuski. Bensarahaa harvemmin tippui, kun luvattiin kuskata vastineeksi joskus toiste. Usein ne jäivät kuitenkin vain lupailun tasolle.

Armeijan jälkeen muutin uudelle paikkakunnalle, ja huomasinkin miten samat kaverit eivät enää pidäkään yhteyttä kuten ennen. Taisi johtua siitä, etten ollut enää samoilla kylillä, vaan toisella puolella Suomea. Myöhemminkin vastaavia "hyvän päivän kavereita" on matkalleni osunut muitakin. Yhteyksissä ollaan vain jos jotain ollaan vailla, kuten kyytiä, kouluapua, työkaluja tai yösijaa.  Muuten ei jakseta edes kuulumisia vaihdella. Meikäläistä ärsyttää aivan älyttömästi tuollaiset ihmiset, jotka eivät ole yhteyksissä muuten kuin tarvitaan jotain. Yksi elämäni parhaista päätöksistä onkin varmaan ollut keskittyä niihin oikeasti hyviin ystäviin, ja jättää tuo osasto oman onnensa nojaan.

Edellä mainituista syistä en osaa olla kateellinen julkkiksille yhtään. Julkisuus ja varakkuus tuovat mukanaan varmasti kaikenlaista onnenonkijaa tai muita selkään taputtajia. Voin vain kuvitella paljonko yksityisviestejä jotkut Jare Tiihoset tai Jens Kyllöset oikein saavat. Monet varmaan lähestyvät heitä erilaisine rahankerjuu-pyyntöineen, tai muistuttavat miten ollaan parin mutkan kautta erittäinkin läheistä kaveria. Matti Nykänen on muistaakseni joskus todennut miten hänelle on ilmoittautunut erilaisia "vanhoja armeijakavereita" sellainen määrä, etteivät he kaikki olisi mitenkään voineet mahtua asumaan Matin kanssa yhtä aikaa samalle kasarmille. Ja vastaavasti taas kun julkisuus näyttää sen nurjemman puolensa, niin kavereita ei varmasti löydy vanhaan malliin. Veikkaan ettei laulaja Tomi Metsäkedolla tai lätkävalmentaja Raimo Summasella tällä hetkellä ainakaan liikaa kannustajia ole.

Lukioajoista viisastuneena en liiemmin jaksanut pitää oikein melua mistään raha-asioistani jatko-opinnoissa. Kaikista läheisimmille kavereille saatoin joskus kertoa sijoitus-harrastuksesta, mutta muille en siitä huudellut yhtään. En huudellut edes silloinkaan, kun jossain ruokapöytäkeskusteluissa tuli sijoittaminen puheeksi. Ehkä siihen vaikutti myös se, että noissa ruokapöytäkeskusteluissa osallisina olivat aika ummikoita tai aloittelijan saappaissa olevia sijoittajia. Koin että mikäli olisin saanut kenties "pätijän roolin", mikäli olisin lähtenyt paljon oikaisemaan faktoja tai kertomaan miten en itse usko öljyyn, Venäjään ruplineen tai kryptovaluuttoihin. Jostain syystä nämä erittäin riskiset sijoitukset tuntuivat aloittelijoita kiinnostavan.


Onko siis parempi pysyä hiljaa?

Harvemmin siis availen sijoittamisiani arkielämässä, ja sijoitusten arvoa en käytännössä koskaan. En osaa sanoa onko se nyt sitten hyvä vai huono asia. Olen kuitenkin tyytyväinen valitsemaani linjaukseen, etten huutele omistuksistani omalla naamallani. Tämä nimimerkin takaa kirjoittaminen taas sopii minulle todella hyvin. Minä olen varmaan keskimääräistä herkkähipiäisempi, sillä en jaksa kuunnella negatiivista kyräilyä omista tekemisistäni tai valinnoistani. Avoimella kertomisella kasvatat riskiä ikävien kommenttien saamisesta. Mielestäni pääsen paljon helpommalla kun pysyn harmaan massan seassa.

Voisinko joskus sitten poiketa linjastani? En tiedä. Kenties voisin, mikäli olosuhteet muuttuisivat "sijoittajaystävällisemmäksi", mutten sen tapahtumiseen usko. Tai kenties voisin availla omistuksiani ilmankin, mutta se vaatisi jo jonkinlaista porkkanaa tai muuta hyötyä. En kuitenkaan osaa keksiä mitään mikä voisi olla kyllin suuri porkkana tai "kipuraha" siitä että puhuisin rahasta omilla kasvoillani.

Tähän negatiiviseen suhtautumiseen vaikuttaa kohdallani varmaan monet tekijät. Yksi syy on jo tekstissä mainittu tehdastyö, ja tehdastyöläiset eivät tunnu perinteisesti kovin kiinnostuneilta sijoittamisesta. Toinen syy mitä en ole vielä maininnut on kenties nuori ikäni. Olen nyt 24-vuotta, ja kaveripiirini muodostuu pitkälle oman ikäluokkani ihmisistä. Me olemme siinä mielessä mielenkiintoisessa iässä, että tässä vaiheessa ikätovereillakin voi elämä olla erittäin erilaisissa tilanteissa. Osa on kenties ollut jo vuosia työelämässä ja sen vuoksi jonkinlaisia säästöjä on ehtinyt kertyä. Osa taas on opiskellut viime vuodet kädestä suuhun-periaatteella vailla minkäänlaisia säästöjä. Jotkut tietävät jo mitä haluavat tehdä elääkseen eläkeikään asti, kun taas osa vielä miettii mihin pääsykokeisiin sitä alkaisi pänttäämään. Rahalliset "tasoerot" ovat ääripäiden välillä todella suuria, ja siksi omassa kaveriporukassakin voi olla vielä hyvinkin erilaisia näkemyksiä oman talouden ylläpidosta. Erilaiset näkemykset taas voivat ajaa hyvinkin kärkkäisiin väittelyihin, joita en itse jaksa aina kuunnella.

Kieltämättä se olisi hienoa, mikäli suomalaiset kykenisivät rahasta puhumaan avoimemmin, mutta asenteet eivät muutu yhdessä yössä. Tai välttämättä edes yhdessä sukupolvessa.

4 kommenttia:

  1. Ehkä sinäkin alat puhumaan enemmän rahasta kun tulet vanhemmaksi, sitten asia ei enää jännitä niin paljoa :)

    VastaaPoista
  2. Ikävillä kommenteillä tarkoitat ilmeisesti henkilökohtaisuuksiin meneviä loukkauksia ja piikittelyjä? Suosittelen harkitsemaan onko tuollaiseen sortuvien ihmisten seurassa mielekästä viettää aikaa. Okei, työseuraa on vähän vaivalloista vaihtaa, mutta ystävät on juuri sitä varten, että niiden kanssa voi puhua itselle tärkeistä asioista. Omassa kaveriporukassa puhutaan ihan avoimesti sijoittamisesta ja siitä voidaan puhua myös ilman tarkkoja rahamääriä, fiksut kaverit kyllä ymmärtää yskän.

    Toisaalta negatiiviset kommentit voi nähdä kehittymiskeinona: oppii ottamaan toisten näkökulmia paremmin huomioon, osaat perustella toimiasi paremmin, oppii olemaan ylpeä ja ottamaan "vastuuta" omista valinnoistaan eikä enää välitä liikaa muiden mielipiteistä.

    Ja en ole lukenut blogiasi tätä ennen, joten näitä kommentteja voidaan pitää aika yleisluonteisina aiheeseen liittyen.

    t. 26v sijoittajan alku, joka on kiitollinen omasta avoinmielisestä kaveripiiristä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sen ny ottaa, joku varmasti pitäisi jo henkilökohaisuutena, mutta en nyt itse niin vahvasti siitä liputtaisi. Se naljailu on juuri sellaista tekstissä mainittua settiä. Sanotaan meikäläistä kliseiseksi "kultalusikka suussa syntyneeksi", ja korostetaan minun vanhempien osuutta salkun kasvattamisessa. Ei kyetä näkemään minun rahankäyttöäni tai muita itse tekemiäni valintoja. Mutta pakko todeta sekin, että omassa kaveriporukassa yleensä puhutaan suut puhtaaksi ja suoraan. Koskee myös muita kuin raha-asioita.

      Kavereideni kautta olen kyllä oppinut näkemään toisten näkökulmia, ja kenties juuri sen takia rahasta puhuminen ei kiinnosta. Minulla on kavereissa kuitenkin myös sitä osastoa joka elää kädestä suuhun, ja viimeiset päivät ennen kuukausipalkkaa menee joko tili tyhjänä tai vanhemmilta lainaamalla. Yritä näille nyt puhua sitten sijoittamisen "helppoudesta", kun heidän edes oma talous ei ole aivan kunnossa. Ja omasta mielestäni sijoittamisesta on turha puhua siinä vaiheessa kun peruskivi ei ole kunnossa. Eli ymmärrän siinä mielessä kavereitani miten sijoittamista ei ymmärretä ja on helppo syytää kaikesta kaverin vanhempien sponsorointia.

      En kyllä oikein ymmärrä miksi nykyisistä kavereista tulisi hankkiutua eroon vain siksi, ettei heitä kiinnosta samat asiat kuin itseäni. Oma pieni kaveririnkini on ollut koossa jo 10-20 vuotta. Olisi mielestäni typerää hylätä noin pitkät kaverisuhteet vain siksi ettei kavereita kiinnosta raha tai sijoittaminen kuten itseäni. Onhan meillä kuitenkin ne loput 99 asiaa mistä jutella. Olenkin tässä vuosien varrella kokenut paljon fiksummaksi puhua raha-asioistani netissä, sellaisilla palstoilla josta löytyy oikeasti samanhenkistä seuraa. Tämä blogi nyt ääriesimerkkinä. Tänne kun vuodattaa pitkät tekstit, mielellään kavereiden kanssa jo juttelee ihan eri asioista.

      Eli eipä minua oikeastaan haittaa kavereiden piittaamattomuus. Mitäpä se on minulta pois? En keksi mitään. Olen ihan tyytyväinen nykyiseen linjaukseeni. Ja kuten Osinkokuningas yllä totesi, iän myötä voivat ajatukset vaihtua. Kenties jo 10 vuoden päästä katson maailmaa täysin uusin ajatuksin.

      Poista
    2. Joo no en suoraan käskenytkään hankkiutumaan kaveriporukasta eroon, vaan harkitsemaan millaisten tyyppien kanssa viettää aikaa. Ero noiden kommenttien välillä on mahdollisuus oman harkinnan käyttämiseen. Huomaan kyllä, miten noi voi sekoittaa, my bad, olisin voinut muotoilla paremmin. Ehkä myös projisoin kirjoitukseesi omaa menneisyyttäni, jossa tuli hengattua vähän väärässä porukassa, jossa rahankäyttö oli myös ihan hukassa.

      Yhteisistä kiinnostuksista ja yhteisestä historiasta huolimatta pointtini pysyy: kannattaa olla tietoinen missä seurassa viettää aikaansa.

      Poista

Finanssikriisin arvet näkyvät yhä osinkosijoittajalle

Odotatko pörssien romahtamista vesi kielellä, jotta pääset tankkaamaan halpoja osakkeita mielin määrin? Varmasti monet piensijoittajat miett...