tiistai 12. kesäkuuta 2018

Sijoitin kevään mestaruussaunaan - Harviaa salkkuun

Maanantai 11.6.2018 jäi varmasti monen urheiluromantikon sekä erityisesti jyväskyläläisen sellaisen mieleen. Silloin nimittäin Keski-Suomen tunnetuin urheilujoukkue JYP julkisti uuden pelaajasopimuksen. Kyseessä ei ollut mikä tahansa pelaajasopimus, vaan paluun Jyväskylään teki kanadalainen Eric Perrin, joka nousi viime kaudella Liigan historian parhaaksi ulkomaalaiseksi pistepörssissä ohi jokerilegenda Otakar Janeckyn.

Perrin suoritti samalla jo toisen "kotiinpaluunsa" Jyväskylään. Ensimmäisen kerran Erkki twistasi Jyväskylässä kaudella 2002-03, ja mahtavan kauden jälkeen kutsuikin jo NHL-kaukalot. Näissä kaukaloissa Perrin nostelikin Stanley Cupia Tampa Bayn riveissä jo vuotta myöhemmin. Seuraavan kerran Perrin ilmaantui Jyväskylään syksyllä 2010, syynä mahtavat muistot tuosta yhden kauden mittaisesta visiitistä.

Toisen visiitin kohokohdaksi jäi varmasti kevät 2012, kun Perrin ratkaisi JYPille sen historian toisen Suomen mestaruuden jatkoaikamaalillaan. Mieleen jäi myös Perrinin toimiminen JYPin kapteenina, käsittääkseni Liiga-historian ensimmäisenä ulkomaisena kapteenina. Keväällä 2015 JYP ja Perrin ilmoittivat teiden erkanemisesta. Eric suuntasi kolmeksi vuodeksi Turkuun, jossa tämän oli tarkoitus lopettaa jossain vaiheessa uransa.

Urheiluromantiikaksi homma meni kuitenkin huhtikuussa 2018, kun Perrinin TPS-sopimus loppui. Erkki oli viestitellyt JYPin seurajohdon kanssa jatkosuunnitelmistaan. Asia johti toiseen, ja pian JYP tiedusteli sponsoreiden innokkuutta lähteä tukemaan yllättävää hankintaa. Koska kyseessä oli nimenomaan Perrin, niin sponsoreiltahan sitä rahaa sitten myös tulikin. Kesäkuussa JYP ilmoitti virallisesti Ericin liittyneen joukkueeseen. Tuleva kausi tulee varmuudella olemaan nyt Perrinin viimeinen, eli legendan ura päättyy keväällä Jyväskylässä.

Eric Perrin - the King (Kuva: Jiri Halttunen)


Harvia mukana Ericin kotiuttamisessa 

Olen blogissani monesti puhunut intohimostani jyväskyläläiseen jääkiekkoon. JYPin peleissä tulee käytyä noin 10-20 kertaa kaudessa. Molempien mestaruuksien jälkeen olen ollut hurrikaanipaidassa torilla juhlimassa. On siis sanomattakin selvää, että olen Perrinin paluusta enemmän kuin innoissani.

Yksi Perrinin paluun mahdollistaneista sponsoreista on muuramelainen kiuasvalmistaja Harvia. Harvian ja JYPin historian tuntien en varmaan valehtele paljoa, jos sanon Harvian olleen yksi isoimpia mahdollistajia Perrinin kotiuttamiseen. Harvia ja JYP ovat olleet kimpassa niin kauan kun minä olen Hippoksen urheilualueella pyörinyt, eli vähintäänkin läpi koko 2000-luvun. Kiuasvalmistaja onkin suurin JYPin sponsori heti suolahtelaisen Valtran jälkeen.

Harvia on ollut vahvasti läsnä myös molemmissa JYPin kultajuhlissa. Sekä keväällä 2009 että 2012 on tuoreita Suomen mestareita saunotettu Muuramessa. Harmi kun en onnistunut Googlesta kalastelemaan kuvia näistä juhlista. Harvian osakkeenomistajan kannattaakin ensi kevään playoffeissa asettua jyväskyläläisten puolelle, sillä se toisi Harvian saunoille varmasti taas lisää palstatilaa mediassa, hah.

Jos joku haluaa hyvää nippelitietoa baarivisailuihin, niin täältä sitä pesee. Harva tietää sitä, että Harvialla on ollut näppinsä pelissä Pojun "Poika saunoo"-kappaleessa, jonka jyväskyläläistaustainen artisti teki JYPin mestaruusjuhlia varten. Mestaruus ei tuona keväänä Jyväskylään tullut, mutta Leijonien korjatessa potin kotiin Bratislavasta kyseinen kappale soi taukoamatta läpi kesän 2011.

Opiskelija kantoi kortensa kekoon

Minäkin päätin ottaa osaa Perrinin paluuseen. Opiskelijan statuksesta johtuen tarjoamani summa olisi ollut sitä luokkaa, että hyvä jos sillä olisi maksanut Erkin kauden aikana kittaamat urheilujuomat.

Päätin kuitenkin lähteä mukaan talkoisiin noin 60 eurolla. Jos Harvia sijoitti JYPiin, niin minä sijoitin puolestani Harviaan. Ostin Nordean salkkuuni 10 kpl Harvian osakkeita tasan 6 euroa kpl. En ollut sijoittanut Harviaan aiemmin, joten salkkuni kasvoi nyt yhdellä uudella yhtiöllä.

Myönnän, tämä kuulostaa varmasti aika typerältä sijoitusperustelulta. Ei ole mitään järkeä sijoittaa yhtiöön vain, koska se sponsoroi kannattamaani jääkiekkojoukkuetta. Oli tässä jutussa kuitenkin muitakin syitä. Niistä tärkeimpänä lähestyvä kvartaalin loppu. Nordeallahan on käytössä kulukäytäntö, jossa salkun säilytys ei maksa mitään, mikäli edeltävällä kvartaalilla on tehty osakekauppoja.

Minä en ollut tämän kvartaalin aikana vielä kaupoilla käynyt, joten jotain kannatti lähteä ostamaan. Maksamalla nyt siis 60 snt (prosentti 60 eurosta) säästän ensi kvartaalilla 3 x 2,95e/kk salkun säilytyksestä. Säästöä se tämäkin siis.

Eikä se yhtiövalinnan osuminen Harviaan tullut aivan hatusta. Harviaa olen seurannut jo sen listautumisesta alkaen. Itse asiassa minulla oli tarkoitus osallistua tuohon listautumiseen, mutta se osui tietenkin keskelle kevään työkiireitäni. Harvian listautumista olen odottanut jo vuosia, ja tietenkin se osui juuri kenties elämäni kiireisimpään kuukauteen.

Kiinnostukseni Harviaan liittyy osittain myös siihen, että kyseessä on harvoja keskisuomalaisia pörssilistattuja yrityksiä. Tältä istumalta en keksi kuin Keskisuomalaisen, joka pitäisi pääkonttoriaan Keski-Suomessa. Kenties ensi keväänä Harvian myötä Jyväskylän Palviljonki saa pidettäväkseen toisenkin yhtiökokouksen. Mikäli kokous on Jyväskylässä, pääsenpähän nauttimaan reaaliosinkoni huomattavasti helpommin. Keväällä tekemäni reissu Sammon yhtiökokoukseen oli kieltämättä aika raskas puristus.

Myös osinkopolitiikka kiinnosti Harvian kanssa. Harvia maksanee koko vuoden 2018 osinkonsa tulevan syksyn aikana. Jatkossa Harvia maksaa osingon kahdesti vuodessa, ollen salkkuni ensimmäinen kotimainen yhtiö, joka jakaa osinkonsa useammin kuin kerran vuodessa.




Kiukaiden Mersu

Harviasta olen joskus kuullut maininnan "kiukaiden Mersuna". Se on mielestäni ihan hyvin sanottu, sillä Harvialla on käsissään arvokas brändi. Vaikka tässäkin tekstissä olen heittänyt vitsiä lähinnä kiukaista, Harvia tekee oikeastaan mitä vain saunaan liittyvää. Kiukaista löylykiulun kautta kokonaisiin saunoihin.

Rakentamisen buumista ja sen vaikutuksesta Harviaan kuulee monenlaista näkemystä. Jotkut kehuvat tämän tietävän Harvialle helppoa rahaa. Olen tästä itse hieman eri mieltä. Tutkimuksien mukaan saunaa arvostetaan uudiskohteissa entistä vähemmän, sillä pääpaino on säilytystilassa. Lisäksi vaikka uudiskohteissa olisi saunoja, ei niihin oletusarvoisesti Harvian kiukaita asennettaisi. Halutakseen Harvian kiukaan on ostajan yleensä valmistauduttava mättämään vähän enemmän rahaa rautakaupan tiskille.

Sen sijaan näkisin Harvian vetonaulan olevan uudiskohteet, joihin ei lähtökohtaisesti tehdä saunaa. Omassa perhepiirissäni on yksi tällainen tapaus. Ratkaisuna saada sauna asuntoon, oli hankkia Harvian Smartfold-kaappisauna. Se on kyllä uskomaton osoitus siitä miten pieneen tilaan saunan voi saada. Netin esitteiden mukaan sauna vie käytön aikana tilaa 1,44 m² ja käytön ulkopuolella vain 0,75 m². On muuten oikeasti hieno peli, kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos joskus tulee tilaisuus saunoa tuollaisessa saunassa.

Jään innolla odottamaan tulevan kesän mökkikautta. En oikein tiedä millaista keliä Harvian omistajan tulisi odottaa. Minun salkustani H&M tulee luultavasti vetoamaan säihin huonoa tulostaan, olivat kelit sitten millaiset tahansa, mutta saunomista voi harrastaa niin sateella kuin aurinkoisessa säässä. Kylmät kelit taas innostavat nekin saunomaan.

Mielenkiinnolla seuraan myös Harvian valloitusta ulkomailla. Suomessa jokainen tuntee saunan, mutta ulkomailla vielä tekemistä riittää. Toivottavasti JYP puolustavana Euroopan mestarina saa vietyä Harvian saunojen mainetta ympäri Euroopan CHL-kiertueillaan.

Ai niin, palataan vielä hetkeksi takaisin Eric Perriniin. Perrin rakastaa saunoa, ja se on varmaankin yksi syy, miksi Erkki on Suomessa suurimman osan urastaan viettänyt. Perrin on hankkinut myös saunan Pohjois-Amerikan kotiinsa. Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä minkä valmistajan sauna Stanley cup-voittajalla on. Kyllä sielläkin lämmöt takaa kiukaiden Mersu.


Saatat olla kiinnostunut myös:
Urheilijan arki on joskus karua - Tuomas Pihlmanin tarina



Tähdellä varustetut linkit sisältävät affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näillä eväillä häviät indeksille

Indeksin voittamisesta puhutaan piensijoittajille loputtomiin. Indeksin voittaminen on piensijoittajalle about saman tason suoritus kuin ett...