lauantai 8. syyskuuta 2018

Technopolis näytti buy & hold-sijoittajille kaapin paikan

Hah, joskus omat ohjeeni sattuvat osumaan hauskaan saumaan. Näin kävi pari viikkoa sitten. Ensiksi neuvoin teille Kelan ja Verohallinnon eroavia tulkintoja opintotukeen liittyen. Samassa tekstissä annoin muutamia vinkkejä opiskelujen aikana sijoittaville.

Yksi pääpointtini näistä neuvoista oli, että älkää myykö opiskeluaikoina osakkeita. Opiskelijan jos kenenkä, kannattaa noudattaa buy & hold-strategiaa. Tavallinen piensijoittaja menettää veivaamalla yleensä tuloja, opiskelija saattaa menettää lisäksi opintotukensa.

Näin neuvoin tekemään perjantaina 24.8. tässä blogissa. Vain neljä päivää myöhemmin kiinteistöyhtiö Technopolis päätti muistuttaa sijoittamisen realiteeteista. Aina buy & hold-taktiikasta kiinnipitäminen ei ole yksin piensijoittajan käsissä.





Mitä tapahtui?

Mitä sitten "Tepsille" tapahtui tuona tiistaina? Silloin julkaistiin medialle miten brittiläinen Kildare Partners aikoo ostaa Technopoliksen kuljeksimasta, ja jokainen Tepsin osakkeita holdaava saa omistamaansa osaketta vastaan 4,65 euroa.

Tässä kohti sijoittajan on hyvä tietää, että piensijoittajalta ei tulla kysymään tämän sijoitusstrategioista. Kaikilta omistajilta tulee Technopoliksen osakkeet katoamaan salkusta tasapuolisesti, eikä siinä auta edes se kuuluisa Maamme-laulukaan.

Omassa salkussani Tepsi oli aika mukavasti plussalla, mikä tarkoittaa kilahdusta  myösVerohallinnon kirstuun. Voitoista 30 % katoaa pääomaveroihin, samalla kun tuo voitto katsotaan minulle tuloksi opintotukeen. Onneksi en käy nyt töissä opintojen ohella, sillä siinä olisi luultavasti palanut jokunen tukikuukausi.


Vinkki tonnin myyntejä suunnitteleville

Toinen kohderyhmä, johon vastaavat tilanteet saattavat ikävästi osua, ovat tonnin veroteknisiä myyntejä jo tehneet sijoittajat. Omasta lähipiiristäni löytyi yksi epäonnekas voittaja, joka tervehti Technopoliksen tekemiä kauppoja ärräpäin. Tämä kaverini oli ehtinyt jo tehdä ns. tonnin verovapaat myynnit tälle vuodelle, mutta Technopolis-kauppojen myötä tonni puhkesi rikki ja verokikkailu muuttui verojen maksuksi.

Tonnin veroedusta on muuten nyt helppo jälkiviisastella, että ne kaupat kannattaa tehdä vasta vuoden viimeisinä päivinä. Esimerkiksi juuri vastaavanlaisien yllätysten varalle. Hyvänä nyrkkisääntönä kannattaa pitää joululaulujen soimista. Siihen aikaan vuodesta kun joululaulut soivat jokaisessa automarketissa, silloin alkaa olla turvalliset hetket veroteknisille myynneille.

Itse olen kerran koittanut tehdä näitä tonnin verokikkailuja, ja samalla tavalla kosahti kakka tuulettimeen. Vain muutamia päiviä Metson ja Valmetin myymisen jälkeen satuin saamaan vedonlyöntiyhtiö Betssonilta osinkoa, joka ei lopulta ollutkaan varsinaista osinkoa, vaan "vaihto-osakkeita" (eng: redemption share). Ja nämä pirulaiset tietenkin katsotaan myynneiksi, jonka takia taas oma tonnini puhkesi rikki ja kikkailut valuivat viemäriin.


Ei aina omissa käsissä

Kuulostaa hurjalle, mutta tämän opiskelijan salkussa on tämän nähty jo kolme myynneiksi katsottua tapahtumaa, vaikka olen ollut kaikin puolin varsin passiivinen osta ja unohda-periaatteen mies. Betsson maksoi tänäkin vuonna samoja vaihto-osakkeita, sekä Tepsin lisäksi myös mysteerinen QCP Inc ostettiin pois kuljeksimasta. Eräs päivä satuin ihmettelemään salkkuni yllättävän isoa dollarikassaa, ja huomasin QCP:n poistuneen salkustani. Siinäkään yhteydessä ei minun mielipiteitäni paljoa kysytty.

Rehellisesti sanottuna täytyy myöntää, että en ole koskaan aiemmin tajunnut yhtiön pörssistä ulosostamisen vaikuttavan mahdollisesti opiskelijan asioihin, kuten opintotukeen. Olen toki tiennyt tästä mahdollisuudesta (vaikken ole sitä ennen tätä vuotta aiemmin kohdannutkaan), mutta en ole koskaan osannut laskea 1+1=2, ja että tästä voi seurata muutakin kuin rahaa omalle arvo-osuustilille.

Miten varovainen opiskelija voisi sitten suojautua mahdollisia ulosostamisia vastaan? En keksi muita keinoja kuin rahastot. Toki isoja yhtiöitä tuskin aivan yks kaks ostellaan pois listoilta, mutta pienempien yhtiöiden kanssa sille on aina olemassa pieni riski.

Itse näkisin tässä olevan taas kerran yksi sulka lisää rahastojen, esimerkiksi Nordnetin Superrahastojen* hattuun. Jos opiskeleva sijoittaja haluaa varmistaa "ikävien yllätysten" tulemisen, kannattaa tämän ostaa rahastoja. Näitä harvemmin lunastetaan ulos, eivätkä ne maksa osinkoja "hassuissa muodoissa". Opiskelija saa siis keskittyä omiin hommiinsa rauhassa.


Saatat olla kiinnostunut myös:
Älä menetä opintotukiasi epätietoisuuteen





Tähdellä varustetut linkit sisältävät affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä

2 kommenttia:

  1. Itselleni kävi opiskelijana vastaavanlainen tapahtuma viime vuonna kun Nokia osti Comptelin. Osto meinasi auheuttaa muutaman kuukauden opintotukien palautuksen niin ratkaisin asian lahjoittamalla osakkeet veljelläni, veljeni myi osakkeet saatuaan osakkeet tililleen, hankintamenoon sovellettiin TVL 47 pykälään vaikka verohallinnon virkailija koittikin väittää vastaan.

    Lisäksi täytyy todeta, että opintotuen tulorajojen kanssa tasapainoilevien olisi mahdollisesti kannattanut odottaa TPS pakkolunastustilannetta, jolloin myyntitilanne olisi mahdollisesti tapahtunut ensi vuoden puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin Comptel lähti kanssa viime vuonna! Mietin tekstiä kirjoittaessa esimerkkejä Helsingin pörssistä, mutta aika vähän niitä tuli mieleeni ilman Googlen avustusta. Kyllähän tuo on ihan potentiaalinen case pienempiä yhtiöitä omistavalle.

      Poista

Pörssiromahdus sekoittaa pakan täydellisesti - finanssikriisin muistelu, osa II

Kirjoittelin syyskuussa finanssikriisistä ja sen vaikutuksista osinkoihin . Osuin tekstilläni ilmeisesti kultasuoneen, sillä se keräsi huoma...